Sunday, April 27, 2014

Autokoira

Eilen käveltiin mommyn ja daddyn kanssa ensin pitkä pitkä lenkki, jonka jälkeen olin ihan poikki. Mommyn ja daddyn piti kuitenkin lähteä kauppaan, ja päättivätkin ottaa minut mukaan. Tai siis, enhän minä kauppaan mukaan päässyt, vaan jättivät minut autoon odottamaan! Siellä minä olin ihan varma, että tänne toivat ja jättivät kuolemaan! Oli se silti parempi kuin olla yksin kotona.

Kävivät, ihmiseni, kolmessa eri kaupassa, joista kaksi odottelin yksinäni autossa, mutta viimeiseen meni daddy yksin, mommy jäi kanssani autoon. Minähän panikoin silloinkin, ettei daddy tule koskaan takaisin!

 

Wednesday, April 23, 2014

Narulelu

Joskus silloin ihan vähän sen jälkeen kun olin tullut tänne kotiini, daddy teki minulle narusta lelun. En silloin oikein leikkinyt millään, en silläkään. Eilen bongasin lelun takkahuoneen lattialta ja nyt se on uusi lempileluni! Leikin sillä itsekseni, mutta myös mommyn kanssa.



Monday, April 21, 2014

Valkovuokkometsässä

Me käytiin eilenkin juoksemassa siellä koirapuistossa, mutta siellä ei ollut minulle kaveria. Jii ja Aa olivat mukana, ja heittelivät frisbeetä, jonka perässä aikani jaksoin juoksennella. Päivä oli aika kuuma, joten lopulta hakeuduin vaan varjoon. Mommy nyppi turkkiani siellä, sanoi että minun on mukavampi olla, kun turkki on vähän ohennettu, mutta pahus vie että se nyppiminen on tympeetä!

Tänään ollaan ulkoiltu vaan kotipihalla ja normilenkeillä. Metsässä, mistä taas kuljettiin läpi, oli ihan hurja määrä valkovuokkoja!

 

Sunday, April 20, 2014

Keppileikkiä

Eilen minä, mommy, daddy ja Aa hypättiin autoon (noh, minä vähän vastahakoisesti) ja ajettiin mommyn lapsuudenpuistoon, Munkinpuistoon ulkoilemaan. Daddy otti mukaan teltan, jonka nuo hassut ihmiset pystyttivät sinne kukkulalle, kuulemma tuulettumaan. Kävin minäkin sitä vähän tutkimassa, ja vahdin kukkulaa.

Jossain vaiheessa Aa alkoi opettaa minua noutamaan keppiä. Aa heitti kepin, minä jouksin perään, mutta jäin sitten siihen pureksimaan keppiä... Aa tuli aina ottamaan sen minulta pois uudestan ja heitti taas! Ihme touhua... Välillä daddy tai Aa pitelivät sitä keppiä ilmassa niin että hypin ja pompin yrittäen saada kepin itselleni.

 

Saturday, April 19, 2014

Pitkäkoskella

Eilen oli hieno päivä, kuten näyttää olevan tänäänkin. Eilen ajeltiin - mommy, daddy ja minä - Pitkäkoskelle ulkoilemaan. Käveltiin alkajaisiksi koirapuistoon, missä ensin oltiin ihan keskenämme. Sitten sinne tuli ensin yksi, sitten toinen poikakoira, jotka eivät jättäneet peppuani rauhaan. Yritin istua, menin mommyn luo turvaan, yritin paeta... Lopulta lähdettiin kävelemään pitkin Pitkäkosken ulkoiluteitä.

Kävelylenkin päätteeksi mentiin uudestaan koirapuistoon. Tällä kertaa siellä pienten koirien tarhassa oli kolme isoa koiraa! Aluksi mommy ja daddy meinasivat, ettei mentäisi sinne ollenkaan, mutta mentiin lopulta kuitenkin. Käveltiin puiston keskiaukiolle ja sieltä löytyi minulle juuri sopiva kaveri :) Leikin pitkät pätkät tuon pikimustan kääpiö-snautserin kanssa, ja ne isot koirat onneksi jättivät meidät enimmäkseen rauhaan.

Kotiin tultuamme mentiin pihalle, missä vielä oli lämmin auringonpaiste. Daddy teki minulle tukevasta narusta pitkän liekan, joka antaa minulle enemmän liikkumavapautta pihalla. Sain päivälliseni ulos, ja vähän yritin rentoutuakin huopani päällä, mutta en ihan vielä uskalla siinä torkkua.