Jäin tänä aamuna kiinni itse teossa tassut ja suupielet punaisina, "red pawed", punaisen liidun pureskelusta. Aa oli jättänyt liiturasiansa lattialle ja huoneen oven auki! Totta kai menin maistelemaan! Ihan niinkuin kaikkea muutakin mitä löydän lattialta: kiviä, sukkia, hiuslenksuja... Mommy on käskenyt etenkin Aata ja Jiitä pitämään huoneensa oven suljettuna (he ovat vähän sotkuisia...), mutta aina välillä ovi on auki, ja minä hyökkään etsimään mutusteltavaa!
Mommy on sairaslomalla, eikä saa vielä edes viedä minua ulos lenkille. Mommy joutuu lojumaan päivät enimmäkseen sisällä (vaikka viime päivinä ne on daddyn kanssa kyllä joka päivä joutuneet vähän lähtemään liikkeelle jotain hoitamaan, ja minä olen jäänyt yksin kotiin itkemään), koittaen keksiä jotain tekemistä, joka ei rasita liikaa. Viimeisimmäksi se keksi tarttua puukyniin ja alkaa piirtää. Mommy ei ole kuulemma koskaan ollut oikein hyvä piirtämään, vaikka onkin aina siitä puuhasta tykännyt. Nyt se yritti piirtää minut, eri kulmista, ja, no, hmm. Taidan diplomaattisesti pitää kuononi kiinni. Katsokaa nyt itse tuota:
Ihanaa! Tytöt tulivat taas perjantaina! Minun tylsyyteni loppui ;) Tytöt jaksavat leikkiä kanssani, etenkin Jii ja Aa. Tänäkin aamuna Jii leikki minun kanssani pehmopallolla pitkät pätkät.
Lisäksi, pakkanen ulkona on laskenut, joten olen päässyt taas vähän pitemmille lenkeille. Siellä on niin paljon kaikkia hajuja joita seurata, etten tiedä miten päin olisin ja minne menisin!
Täällä on niiin tylsäää! Ulkona ei voi kävellä lyhyttä hetkeä pitempään kerrallaan, mommy ei pysty leikkimään kanssani, daddykään ei ole yhtä riehakasta seuraa kuin tytöt, jotka eivät ole nyt täällä (tosin tulevat tänään taas, jeee!). Minä en osaa relata, ja pidän vaan vahtia ja haukun kaikkia ääniä ulkoa ihan vain varuiksi ja omaksi ilokseni. Välillä leikin vähän sellaisella pehmopallolla, jonka eilen löysin eteisestä. Ja sitten taas vaan loikoillaan sängyillä ja sohvilla.
Viikko sitten keskiviikkona mommy meni sairaalaan leikkaukseen. Koko muu perhe pääsi mommya katsomaan välillä, leikkauksen jälkeen, mutta minun oli vain tyytyminen haistelemaan mommyn tuoksua daddyn vaatteista ja sormista.
Olin kovin ikävissäni, kuovin mommyn peittoa ja kääriydyin kerälle mommyn tyynyn viereen. Ulkona halusin viedä daddyn niille poluille, mitä yleensä olin kulkenut vain mommyn kanssa. Ja sitten tänään daddy toi mommyn takaisin kotiin! Mommy sanoo, että hän elelee nyt vähän aikaa potilaselämää kuin koiran eloa, makoillen tekemättä paljon mitään, joten kun daddy lähti käymään kaupassa, me sitten mommyn kanssa käperryttiin sohvalle nokosille.
Minä pidin vahtia tosin. Mommyn kuulo ei ole oikein hyvä nyt, joten kuuntelin meidän kummankin edestä. Niinhän teen tietysti aina muutenkin, mutta nyt erityisesti. Minun vahtivuorollani ei mommylle pääse tapahtumaan mitään!
Ulkona on hurrjan kylmä! Ei tämmöinen pieni espanjalaiskoira ole moista kylmyyttä koskaan kokenutkaan! Pärjään hätäseen pikkupisun verran ilman ulkovaatteita, lyhyen kävelyn yhdellä takilla, mutta aina kun lähdetään yhtään pitemmäksi aikaa ulos, saan päälleni sekä villurin että takin. Se on minusta jo vähän noloa, ja luimistelen nolona takkeineni eteisessä ennen ulos lähtöä.
Raikkaassa talvi-ilmassa unohdan nolouteni ja painelen menemään hajujen perässä. Lumi on ihan parasta! Kaikki hajut ihanasti pinnalla ja helposti seurattavissa! Ja vähänkö ihanaa työntää kuono lumeen ja kaivaa lunta etukäpälillä! Takajalat alkavat tosin kovin helposti vapista, nutuista huolimatta, kun seisahdun paikalleni. On niin kylmä, että huh!
Kotona onkin sitten mukava käpertyä kerälle sohvalle tai sängylle, heti kun olen riehunut ulkoatuloriehuni. Ja ehkä mutustellut yhden denta sticksin, silloin kun minulle sellainen annetaan. Ne ovat herkkua! Hypin takajaloillani tänäänkin, kun huomasin Moon kaivavan minulle sellaista pussista. Ihan totta, minä osaa hyppiä kahdella jalalla!
Mommyn ystävällä on kaksi kultaista noutajaa. Tänään ystävä tuli ensi kertaa meille minun tultuani taloon, hakemaan meitä lenkille. Lähdettiin pitkälle kierrokselle, minä, mommy, daddy, mommyn ystävä ja toinen noutajista. Aurinko oli juuri painumassa horisonttiin, oli kaunista!
Muistatteko sen lilan lelun, jonka tapoin? Mommy leikkasi siitä narut pois, jolloin jäljelle jäi kumipallo ja toinenkin kuminen juttu, joita tykkään pureksia, ja pallolla leikkiäkin. Niin, ja minä nyhdin myös kaikki ärsyttävät narut pois siitä vihreästä pallosta; sen jälkeen silläkin on ollut hauska leikkiä!
Maassa on taas lunta, ensimmäistä kertaa sitten ihan ensimmäisten päivieni täällä. Jii lähti eilen aamulla kanssani aamulenkille, käveltiin tuonne läheiseen puistoon. Jii käveli lammikkoon, jonka vesi oli jäätynyt kovaksi, minä seurasin perässä, mutta osuinkin kohtaan, jossa tassujeni alta menikin jää rikki ja pludasin jääkylmään veteen etutassuillani! Onneksi lätäkkö ei ollut syvä, mutta kyllä minua vietiin takaisin turvalliselle maalle!
Iltasella mommy ja daddy lähtivät kanssani pitemmälle lenkille. Lunta on maassa muutama sentti vain, mutta sekin riittää siihen, että kaikki hajut ovat kirkkaat ja selkeät. Menen aivan äärimmilleen viritetyksi vieteriksi tuolla, kun kaikkialla on niin paljon hajuja, joita pitäisi seurata! Nuuhkin ja säntäilen, ja kun olen kuitenkin remmissä, kävelen välillä takajaloillani, kun yritän päästä eteenpäin niin kovaa!
Kotona mommy ja daddy paistoivat itselleen osso bucot. Mehevien pihvien tuoksu keittiössä jo ennen paistamista riitti viemään minulta kaikki halut syödä omaa ateriaani, joka seisoi vesikuppini vieressä odottamassa. Istuin keittiössä vahtimassa pihvejä ja pari kertaa yritin hypätä pöydälle nappaamaan toisen noista mehukkaista lihakimpaleista!
Pihviä en saanut, mutta sain kummaltakin sen ihanan luun siitä pihvistä! Niissä oli vielä vähän jäljellä raakaa lihaa - mommy etenkin tykkää pihvistään todella lähes raakana sisältä - ja kaikkea jännettä ja luuytimen ripettä. Jyystin luita koko illan, kunnes oli aika mennä Moon viereen nukkumaan. Sinnekin rahasin toiden luista, mutta mommy otti sen pois! Sitä ei kuulemma saanut ottaa sänkyyn! En sinne sitten minäkään jäänyt, vaan menin keittiöön ja istuin vahtimassa kaappia, johon luu oli kadonnut, kunnes mommy laittoikin ne pussiin ja vei ulos kuistille. Mokoma. Mun luut! Annoin kuitenkin periksi ja rauhoituin nukkumaan.
Mommy on toisinaan todella sloppy. Sotkee ja pudottelee asioita. Olen jo oppinut, että yleensä on varsin kannattavaa pysytellä lähistöllä, kun mommy on keittiössä tai jopa joskus ruokapöydässä. Tänäänkin sain aimo palan jauhelihaa, joka putosi lattialle mommyn tacosta, ja myöhemmin siivosin keittiön lattialta kermaviiliä, kun kermaviilipurkki oli pudonnut mommyn käsistä. Ainoa huono puoli on, että nyt on oma selkänikin kermaviilissä, vieläpä juuri suihkutettu selkä!
Niin, mommy nimittäin otti minut tänään mukaansa sinne kamalaan suihkuun. Väitti, että käpäläni muka olivat niin kuraiset kaikkien sateessa tehtyjen lenkkien jälkeen. Suihku se vaan pelottaa minua yhä! Ja vesi yleensäkin. Ulkonakin kierrän kaikki vesilammikot. Sade tosin ei ihmeemmin haittaa. Ota nyt näistä sitten selko. Suihkun jälkeen daddy harjasi minua sellaisella hirveällä harjalla! Minä en oikein pidä mistään näistä hoitoitoimenpiteistä.
Ulkoilusta puheen ollen. Daddy sanoo, että minä olen oppinut todella hienosti kertomaan, milloin pitäisi päästä ulos. Minun mielestäni ihmiseni aivan yhtä hienosti ovat oppineet tulkitsemaan minun pyyntöäni. Menen istumaan eteiseen johtavien portaiden yläpäähän ja ojennan oikeaa tassuani. Joskus menen istumaan takaovelle. Kumpikin pyyntö ymmärretään yhtä hyvin. Eikä vahinkoja olekaan nyt moneen päivään sattunut ollenkaan. Viimeksi silloin kun tytöt olivat täällä. Se jotenkin sotkee pasmani, enkä huomaa pyytää ajoissa.
 |
| Minä se olen mommyn kainaloinen |
Maamo toi minulle tänään kaupasta jotain ihan ennenkuulumatonta: pupunkorvia! Possunkorvat (ja -luut) aiheuttavat minulle ilmavaivoja ja löysää vatsaa, joten minulle ei enää niitä anneta, vaikka kuinka tykkäisin. Toivottavasti nämä pupunkorvat ovat vatsalleni ok, sillä nämä ovat herkullisia!
Tehtiin mommyn kanssa taas tänään pitkä lenkki tuolta peltojen ja metsien halki. Matkalla tuli vastaan koira toisensa jälkeen, mutta ketään niistä en saanut tervehtiä. Mommy olisi antanut kyllä, osaan olla toisten koirien kanssa todella nätisti, ja mommy tietää miten mielelläni moikkailen muita. Niiden muiden ei annettu tervehtiä vastaantulijoita, ketä varmaan mistäkin syystä.
Siinä vaiheessa kun noin kymmenes koira vain kävelytettiin ohi, aloin hermostua ja ärsyyntyä. Viuhdoin ja revin hihnaani yrittäen päästä sinne suuntaan, missä se viimeisin ohitettu koirapari oli, ja sitten singahdin siihen suuntaan, mistä oli yksi chihu-pari tulossa. Mommy nappasi remmin tiukalle, mutta silti onnistuin vipeltämään suoraan mommyn jalkoihin. Silloin mommy pysähtyi kokonaan ja komensi minut aloilleni ja rauhoittumaan.
Koko pitkän lenkin aikana pääsin moikkaamaan vain kolmea muuta koiraa. Koitin leikkiä niiden kanssa, mutta ne olivat kaikki jo vähän vanhempia, eivätkä ollenkaan innostuneet samalla tavalla kuin minä, "nuoruuden innolla," sanoo mommy. Minun oli siis tyytyminen vain jälkien nuuskimiseen ja olemattomien jahtaamiseen. Sen minkä hihnan perässä pääsin.
Yhden oravan näin kyllä, korkealla puussa. Inhoan sitä, miten ne pakenevat sinne puuhun! Tekisi mieli koittaa kiivetä perässä, mutta en taitaisi päästä alkua pitemmälle. Vähän pitää kuitenkin aina vartioida puuta, josko se vaikka tipahtaisi sieltä alas, suoraan suuhuni, esimerkiksi!
Vihdoinkin löytyi lelu, josta minäkin innostuin! Sellainen violetti narulelu, jonka kummassakin päässä kuminen pallo-juttu. Kävin lelun kimppuun ihan tosissani, ja viihdyinkin sen parissa ihan kymmenkunta minuuttia. Sitten viimein sain sen tapettua. Mommy pyöritteli silmiään, mutta siis mitä minun olisi sille sitten pitänyt tehdä??
Ulkona on nyt vähemmän märkää kuin pitkään aikaan. Niin kuivaa jopa, että eilen mommy puki minulle sen uuden mustan villurin päälle iltalenkille, ekaa kertaa! Se on aika tyylikäs kokomusta, ja kauluksessa on sellainen poliisin logoa muistuttava valmistajan logo. Olin ihan kommandokoira mustassa villurissani!
Käveltiin yhdessä mommyn ja daddyn kanssa vaihteeksi aika pitkä lenkki, jossain tuolla metsäpoluilla, missä viimeksi olin ihan varma, etten ikinä pääsisi takaisin kotiin. Mutta nyt kuljin iloissani häntä heiluen, kaikki ojat nuuskien, hyppien ja säntäillen, turvallisin mielin.
Perus-turvallisuudentunteeni on kaikkiaan kasvanut, enkä pelkää mitään enää samalla tavoin kuin vielä joku aika sitten. Siltikin, minusta on joka kerta yhtä riemastuttavaa palata lenkiltä takaisin omaan kotiin! Hypin, juoksen ja riehun riemusta. Samoin kuin aina perheenjäsenten tullessa kotiin. On niin ihanaa että minulla on oma koti ja omat ihmiset!
Vuosi vaihtui. Tänä vuonna minä täytän kaksi vuotta! Meillä oli Uuden Vuoden kunniaksi taas vieraita, oikein monta, kun Moon ja Jiin täti ja serkut ja serkun poikystävä tulivat meille iltaa istumaan. Oli hurja mekkala, kun he pelasivat korttia ja lauloivat SingStaria ja ties sun mitä!
Ulkona paukkuivat raketit, ja ne vähän hermostuttivat minua, vain vähän. Ensimmäisellä ulkoilukerralla rakettien paukkeessa olisin halunnut vain takaisin kotiin, mutta toisella kertaa olin lähinnä utelias ja pysähdyin kuuntelemaan joka kerta kun paukahti. Ilmassa leijui paha haju kaikkialla.
Kotona viihdyin kortinpeluumekkalaa paremmin alakerrassa, missä mommy ja daddy katselivat Jimi Hendrixin konserttia. Sinne ei kuulunut rakettien paukekaan. Tein oloni mukavaksi sohvalla kunnes siinä tuntui liian kuumalta, ja siirryin lattialle loikoilemaan.
Puolilta öin daddy avasi kuoharipullon. Sen korkki lensi lattialle, mistä minä poimin sen ja aloin nakertaa sitä. En saanut taaskaan, sitäkään, pitää kovin kauan. Aina minulta viedään ne kiinnostavimmat lelut pois!
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
