Sunday, June 29, 2014

Luuta ja muuta

Tämä kesä täällä Suomessa on kyllä aika kylmä. Eilen oli vähän aurinkoisempaa, ja minä nautiskelinkin täysin rinnoin tuolla pihalla, makoillen vuoroin auringossa, vuoroin varjossa.

Juhannuksen jälkeen pääsin ekan kerran taas juoksentelemaan vapaan pari päivää sitten, kun mommy vei minut tuonne pelloille pitkästä aikaa (mommy nyrjäytti nilkkansa pari viikkoa sitten). Ravasin viuhuen edestakaisin, ja lopulta pienen ojan partaalle, missä mommy nappasi minut takaisin remmiin, ja hypättiin mutaiselta penkereeltä toiselle, ojan yli.

Viikon kolmas kohokohta oli se ihana lampaan luu, jonka mommy toi kotiin perjantaina. Siinä oli kait sääri- ja reisiluu yhdessä. Mommy ja daddy koittivat irrottaa luita toisistaan onnistumatta, mutta minä tyttöpä lopulta onnistuin! Ei ole terrierin hampaita voittanutta ;)

 

Saturday, June 21, 2014

Landella

Matkattiin eilen autolla landelle, mommyn isoäidin mökille. Matkustin ekaa kertaa siinä häkissä, joka on ollut meillä olkkarissa tähän asti. Daddy laittoi häkkiin minulle puruluuni ja muutaman herkkupalan, mutta enhän minä osannut edes koskea niihin! Vikisin ja itkin suurimman osan matkaa. Paluumatkalla nukahdin joksikin aikaa, sillä olin jo niin uupunut päivästä.

Landella on huisin kivaa! On kaikenlaisia hajuja ja metsää ja maastoa, missä temmeltää. Alkuun kuljin Jiin kanssa hihnassa tutkimassa paikkoja, mutta sitten sain olla vapaana melkein koko päivän siellä. Loikin, juoksin, pompin, kaivoin ja rymysin. Iltasella minut kytkettiin hihnaan kokolla, mutta olin väsynyt ja kylmissäni, joten lopulta istuskelin huopaan käärittynä sylissä kunnes lähdettiin kotiin.

 

Saturday, June 14, 2014

Kuljetuskoppa

Mommy ja daddy ovat jo pitkään puhuneet, että minulle pitäisi saada autoon kuljetuskoppa. Eilen daddy osti sellaisen. Se on nyt tuolla olohuoneessa, ja siellä on minun huopani ja pikkupanda, jonka Jii minulle lahjoitti viime viikolla, ja aina välillä joku laittaa sinne muutaman herkkupalan. Olen muutaman kerran käyny kurkkimassa häkin sisään, kerran jopa uskaltauduin makoilemaan viltilläni vähän aikaa.

 

Sunday, June 8, 2014

Kesäulkoilua

Näin kesän tultua ollaan oltu entistä enemmän ulkosalla, ainakin aina kun mommy ei ole töissä (tai jossain reissussa). Tuossa meidän omalla terassilla, missä olen aika usein kytkettynä, tykkään metsästää muurahaisia, vaikken koskaan niitä saakaan kiinni :D Sain myös toissapäivänä vihreän puruluun, jossa on herkkuja sisällä, ja siitä riittää hupia minulle vaikka kuinka!









Ollaan me retkeiltykin. Eilen ajettiin piitkä matka Nuuksioon, sellaista pikkuista mutkatietä, että minulle tuli paha oli ja oksensin autoon juuri vähän ennen kuin oltiin perillä. Siellä perillä oli kuitenkin kivaa! Sain juoksennella kedolla korkeassa heinikossa, missä kuulemma näytin aivan kengurulta hypellessäni. Leikin alkuun Moon kanssa, mutta siellä oli aitauksessa lampaita, jotka vetivät aivan liiaksi puoleensa. Kerran karkasinkin sinne aitaukseen, mutta Jii otti minut kiinni.




Tänään käytiin Rajasaaressa, missä liki koko saari on koiria varten. Siellä vasta oli mukavaa! Juoksentelin ympäriinsä ja leikin toisten koirien sekä etenkin Jiin kanssa.


Niin, ja nyt ei mommyn ja daddyn tarvitse myöskään pelätä niin kovin, että saan punkkeja, sillä sain toissapäivänä sellaisen oranssisen punkkipannan. 


Sunday, June 1, 2014

Onnenpäivä

Mommy oli taas poissa. Vietiin daddyn kanssa mommy lentokentälle viime maanantaina. Jäin daddyn vierelle vikisemään, kun mommy käveli laukkuineen pois autolta. Olin vielä seuraavana päivänä ihan masentunut, enkä meinannut aluksi ruokaanikaan syödä, mutta nälkä voitti sittenkin. Parina iltana näin mommyn daddyn tietokoneen ruudulla, ja se se vasta oli hämmentävää! Kääntelin päätäni ja yritin ymmärtää, miten mommy sinne oli joutunut! Lopulta luovutin, enkä jaksanut välittää ollenkaan moisesta.

Lauantai-iltana daddy ja Jii lähtivät autolla jonnekin, ja kun he tulivat takaisin, heillä oli mommy mukanaan! Jii tuli sisälle ensin ja nappasi minut kainaloonsa. Mutta minä kyllä tiesin mommynkin olevan tulossa ja viuhdoin Jiin sylissä kaikilla neljällä raajallani, korvat luimussa. Ja sieltä se mommy tuli! Menin aivan sekaisin onnesta! Juoksentelin ympäriinsä, kävin nuolemassa mommyn naamaa ja pompin kahdella jalalla ja hyörin mommyn ympärillä. Mikä onni! Saan taas nukkua mommyn jaloissa; mommyn poissaollessa nukuin taas mommyn tyynyn vieressä.
Sain minä mommylta tuliaisenkin: oman ihanan isomman fleece-peiton. Mommy laittoi sen tänään matkalaukkunsa purettuaan minua varten olohuoneen lattialle, ja minä asetuin siihen heti makoilemaan. Minun huopani <3