Sunday, June 21, 2020

Lentävä koira

Vähän arvellen ja vähän mustasukkaisenakin olen tuon pikkuriiviön kasvamista seuraillut. Penska on yrittänyt haastaa ja hyppiä nenille ja toisinaan olen sille vähän ärähtänyt, toisinaan murissut mustasukkaisena (mutta sitä nuo ihmiset eivät ollenkaan hyväksy), toisinaan vain väistellyt ja jättänyt pennun huomiotta.

Eilen kävelyllä Ace alkoi taas haastaa minua. Mommy päästi irti hihnastani ja hyppelehdin sivuun Acen hätistellessä minua. Daddy päästi Acenkin irti ja hetken tanssimme siinä hyökkää-väistä -tanssia, kunnes päätin, että saamasi pitää sitten! Näytin Acelle, että nyt leikitään, kun kerran haluat, ja lähdin juoksemaan minkä jaloistani pääsin. Ja minähän pääsen kovaa! Meggie liittyi leikkiin ja juostiin kaikki kolme yhdessä ympäri tyhjää puistoa. Eihän se pentu meidän vauhdissa pysynyt, eikä se vielä pysty sellaisiin loikkiin kuin minä, mutta näytin sille, että näin me isot koirat mennään. Joku päivä juokset sitten meidän kanssa!

t. Timmy


Kukkapoika Ace



Ace tykkää kepakoista

Mommy nappasi still-kuvan komeasta loikastani
P.S. Juhannus oli tosi kuuma ja ihmiset olivat Acen kanssa pihalla koko viikonlopun. Me Meggien kanssa viihdytään paremmin sisällä viileämmässä kuin terassilla narussa. Ace tuo lellivauva saa olla vapaana (paitsi kun on pentuaitauksessa, jos me ollaan ulkona myös tai jos ei ihmiset ehdi sitä vahtia). Jii syötti Acelle toissapäivänä vesimelonia. Se tykkää kaikenlaisista hedelmistä, jotka Meggien ja minun mielestä on ihan pthyi.



Mommy nappasi noi Acen ja Meggien kainaloonsa, kun ne ei totelleet sitä
Daddy osti Acelle kupin, joka estää hotkimisen. Mommyn mielestä minäkin tarvisin sellaisen...


No comments:

Post a Comment