Lauantaina minut laitettiin taas siihen häkkiin ja autoon ja ajettiin taas uuteen vieraaseen paikkaan, mommyn kummitädin "landelle". Siellä meitä oli vastassa kummitädin vanha koirapoika Torsti. Torsti on jo 14-vuotias, jolkottelee aika hitaasti. Se oli kovin ystävällinen, mutta haisteli peppuani himpun verran enemmän kuin olisin tykännyt. Torsti ei jaksanut leikkiä, enkä minäkään toisaalta edes yrittänyt houkutella. Meillä oli sellaiset ystävällishenkiset välit, vaikkakaan ei läheiset ja toverilliset.
Olin enimmäkseen pihalla kytkettynä, sillä siellä on vilkas autotie ihan lähellä. Torsti kulki vapaana; se osaa olla menemättä tiettyä kohtaa pitemmälle pihamaalla. Mommy ja daddy eivät oikein luottaneet minun järkeeni, eivätkä siihen, ettenkö lähtisi pihalta rantaa pitkin etsimään daddya, Jiitä ja Aata, jotka olivat veneellä kalassa. Välillä mommy antoi minun ravata vapaana rantaan ja rannassa, kun kaikki olivat maissa.
Me jäätiin sinne ihan yöksi. Ensimmäistä kertaa tähän kotiini tultuani olin jossain muualla yötä. Yö meni hyvin; nukuin mommy jaloissa aivan kuten kotonakin.
No comments:
Post a Comment