Viime päivinä on ollut minun vuoroni joutua satunnaisesti kulkemaan tötterö päässä. Mahanahassani kun on jotain - mommy arvelee, että siinä on ollut kiinni punkki jonka olen itse purrut tai raapinut irti ja sen pää on jäänyt nahkaan kiinni - mitä en kuulemma saa nuolla. Sitä kuitenkin välillä kutittaa kovasti joten unohdan ja nuolen, ja sitten mommy taas tulee sen tötterön kanssa. En oikein osaa relata se päässäni ollenkaan. Sitä paitsi on se niin nolokin, että menin lopulta tänään nurkkaan pöydän taakse loikomaan.
Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse tuota pitää jatkuvasti, sitä paitsi nyt se näppy masussa on jo paranemaan päin. Eilen nautiskeltiin pihalla auringosta ja kesästä.
Tänään on ollut sateisempaa. Päivän kohokohta oli ehdottomasti se, kun pihaan tuli kissa ja minä singahdin sen perään kuin tykin suusta ja kissa pakeni puuhun! Sitä siinä tovin haukuin kunnes mommy ehti paikalle komentamaan minut takaisin kotiin. Kissa värjötteli puussa tunnin, pari ennen kuin uskaltautui alas.
t. Timmy
No comments:
Post a Comment