Muutoinpa tämä joulunvietto on tällaista lokoisaa loikoilua vaan...
t. Timmy hankikoira
Ensilumi satoi maahan perjantaina. Ihan kunnon lumi, eikä mikään kuura maassa. Oltiin Moon kanssa ulkona lumisateessa ensin, ja myöhemmin illalla mommyn kanssa. Hypittiin ja pompittiin ja nuuskittiin ihan pöhköinä. Ei minua lumi ollenkaan haitannut, päin vastoin! Lumihan on hauskaa! Ja kaikki hajut on tuoreina lumen päällä. Uusi ja ihmeellinen elämys.
Eilen mommy vei meidät vanhan kodin lähelle vanhaan tuttuun koirapuistoon vähän telmimään lumessa. Meuhattiin ja peuhattiin aikamme, ja kun ei enää jaksettu, tulikin vähän vilu ja lähdettiin takaisin kotiin. Minun takkini etutarranauhat irtoilivat jatkuvasti siinä ulkoillessa, joten kotona mommy vähän fiksasi sitä ja ompeli takin edestä kiinni. Hyvin se menee pään yli ilman niitä tarrojakin.
Me ollaan nyt asuttu tässä uudessa kodissa kolme viikkoa. Hyvin alkaa paikat tulla tutuiksi. Kerran on mommy ja daddy vieneet meidät saunaankin. Minä poika istuin oikein lauteellakin vähän aikaa, Meggien kyhjöttäessä saunannurkassa. Sitten tuli vähän kuuma ja menin lauteiden alle minäkin. Suihku ei ole täällä yhtään hauskempaa kuin vanhassakaan kodissa.
Keittiö on vähän pelottava paikka liukkaine parketteineen ja hurisevine uuneineen. Enkä minä oikein tykkää mennä alakertaan täälläkään, vaikka ihmiset ja Meggiekin sinne aina välillä menevätkin. Yläkertaan tyttöjen huoneisiin menen minäkin mieluusti kyllä! Siellä on kotoisaa tyttöjen kanssa, silloin kun ovat kotona.
Kotona olemisesta puheen ollen. Ollaan opeteltu olemaan keskenämme kotona viime viikolla, kun daddykin meni taas töihin. Ekana päivänä oli ihan jees, mutta sitten se alkoi tuntua aikas tylsältä. Minä sitten pureksin mommyn astmapiipun ja valokuvakehyksen tuen, ja sohvankin kaivoin auki. Ja Meggie tietty auttoi. Mommy ja daddy ei oikein olleet iloisia meidän puhteista...
Nyt on ollut hämmentävät pari viikkoa meillä. Mommy ja daddy on touhanneet kaikkea ihmeellistä: ensin ne laittoi tavaroita laatikoihin ja sitten ne vei ne ja kaikki huonekalut tänne ihan vieraaseen taloon. Tänne tultiin sitten mekin kaikki, ihan sekaisin olevien tavaroiden keskelle. Onneksi täällä on tutut sängyt (ja ihmiset), sillä täällä on muuten ihan oudot hajut ja muutenkin outoa. Keittiö vieläkin vähäsen hermostuttaa meitä molempia, mutta pikkuhiljaa tulee tämä uusi koti tutuksi.
Se vanha koti on nyt ihan kummallinen, kun se on tyhjä. Tai melkein tyhjä, vielä siellä on sekalaista roinaa. Oltiin siellä tänään käymässä, kun mommy ja tytöt siivosivat daddyn kantaessa vielä jotain tavaraa pakettiautoon. Oltiin ihan ihmeissämme, kun ei ollut tuttuja sohvia ja muita siellä. Ne kun on nyt täällä uudessa kodissa. Me sitten koitettiin löytää lokoisat paikat reppujen ja läppärityynyjen ja sen sellaisten päältä.
Mommy ja daddy kävivät viime viikonloppuna myös Ikeassa ja toivat meille tuliaisiksi uudet vinkusiilit. Ne on aika metkat!
t. Timmy ja Meggie
"Vihdoinkin valjaat, jotka toimii," sanoi niistä mommy. Minä sanon, ettei ole kovinkaan hauskaa, että valjaat sillai tulee kainaloiden alta. Mutta enpä minä sitten niissä ulkoillessa vedäkään - tai jos vedänkin, en ainakaan enää yski ja köhi, sillä nuo valjaat eivät paina kaularankaani.
Mommy siis tilasi minulle Lemmikkistoresta nuo Easy Walker -vedonestovaljaat ja pari päivää sitten ne tulivat postissa. En minä muutenkaan yleensä mitenkään kamalasti vedä, paitsi pyristellessäni jänisten, kissojen, oravien jne. perään. Ne niitä ongelmatilanteita onkin. Mommy sanoo, että nyt minua on paljon helpompi ulkoiluttaa, noiden uusien valjaiden kanssa.
t. Meggie
Melko kummalliseksi mennyt tämä ulkoilma täällä. Hyisen kylmää, minkä vuoksi minulle(kin) aina vedetään jotain takkia päälle ja inhoan takkeja. Kyllä ne tosin kivasti lämpimänä pitää ja unohdan mokomat vaatteet kunhan ulos päästään, mutta se pukeminen ja riisuminen. Melko alentavaa touhua!
Maahan satoi eilen myös jotain valkoista, jota lumeksikin kutsuttiin. Mommy tosin sanoi, että se hädintuskin oli jäähilettä kummempaa, "odotas vaan Timmy, kun kunnon lumet tulee maahan! Sitten olet poika ihmeissäsi!" mommy sanoi. Tänään myös ihmettelin kovaksi mennyttä lammikkoa. Jäätä kuulemma.
t. Timmy
Vaikka pehmot on kivoja, pallot on vielä kivempia. Ainakin jotkut pallot, kuten golf-pallot ja Jiin vanha prinsessapallo, jolla me Timmyn kanssa leikitään päivittäin. Timmyn kanssa on hauska leikkiä muutenkin, pallolla vielä kivempi, kun viskellään sitä, kisataan sen perässä ja painitaan siitä. Useimmiten Timmy saa pallon ja minä koitan ottaa sen siltä, mutta välillä minä saan sen ja sitten Timmy pinkoo minun perääni.
t. Meggie
Mommy ja daddy sanovat, että ilma täällä uudessa kotimaassani yhä vaan kylmenee talvea kohti. Johan tässä on melkoinen tiputus tapahtunut näiden kahden ja puolen kuukauden aikana, jotka olen tässä omassa kodissani ollut - tullessani oli vielä kesähelteet, melkein 30 astetta lämmintä ja nyt on hätäseen kymmenen astetta enää. Olen minäkin jo ehtinyt pari huurreaamuakin nähdä.
Niinpä minullekin piti saada vaatetta talvea varten. Viime viikolla mommy tilasi minulle mustan villurin - samanlainen on kuulemma Meggielläkin - ja mustan sadetakin, jossa on skottiruutuinen kaulus ja irrotettava vuori, ja tänään ne sitten tulivat postissa. Mommyn ja daddyn mielestä vaatteet on hienot ja minä kuulemma sopisin hyvin koiramalliksi, mutta minua moiset vermeet lähinnä nolottivat. Kun mommy riisui ne minulta, menin varuiksi piiloon pöydän alle vähäksi aikaa. Riitti moinen vaatteiden testaaminen.
Ihanko todella ovat sitä mieltä, että lähden tuonne ulos mokomat päälläni! Meggie lohdutti, että kyllä niihin tottuu, mutta enpä tiedä...
t. Timmy
Aamupäivän sisällä lojumisen jälkeen mommy ja daddy tuumasivat, että on aika lähteä vähän ulkoilemaan. Hypättiin siis autoon ja ajettiin Pitkäkoskelle. Kuljeskeltiin ensin siellä vähäsen. Mommy halusi valokuvata joen varressa, joten poikettiin sinne vähän, minä ja mommy, Meggien ja daddyn jäädessä pellolle kuljeksimaan. Meggie ei yhtään tykännyt, että me mentiin eri suuntaan ja alkoi haukahdella kimeästi. Minä siitä saman tien hermostuin, eikä mommyn valokuvaamisesta tahtonut tulla mitään, kun minä vain nyin, että hei, mennään takas Meggien luo!
Mentiinkin, ja käveltiin siitä yhdessä koirapuistoon. Siellä me ravattiin peräkanaa ja leikittiin pitkän aikaa. Välillä pidettiin taukoa ja sitten taas mentiin. Meggie on kova tyttö juoksemaan! Yksi vieras koira meinasi hermostua, kun ei saanut Meggieä kiinni ja alkoi äristä, jolloin Meggie päästi pari kimakkaa haukahdusta taas. Silloin minä juoksin sanomaan sille toiselle koiralle, että antaa Meggien olla jo. Se oli oikeasti ihan kiltti koira ja uskoi kerrasta ja jolkotti emäntänsä luo tämän kutsuessa.
Kotona oltiinkin sitten ihan poikki! Minulla oli kova nälkäkin ja söin päivälliseni hyvällä halulla, mutta Meggie se päätti vaihteeksi vähän nirsoilla ruokansa kanssa. Päivällisen jälkeen maistui nokoset sohvalla, kunnes mentiin vielä iltakävelylle, minkä jälkeen jouduttiin suihkuun ja saunaan! En kyllä välitä siitä hommasta ollenkaan, eikä Meggiekään.
t. Timmy
Meille tuli eilen Aan kavereita kyläilemään. Meggie vähän kävi vieraita haukkumassa, ja minäkin tervehtimässä, mutta ei me muuten paljon välitetty siitä, että talossa oli tuplamäärä nuorisoa. Mommy lähti meidän kanssa pitkälle lenkillekin (daddy jäi "teinivahdiksi" kotiin) tuonne Haltialan pelloille ja metsiin. Silloin kun mommy on meidän kanssa keskenään, se ei päästä meitä irti, sillä meillä ei taida olla mommyn täyttä luottamusta. Ei ehkä paranekaan olla, vaikka aika kiltisti aina tullaankin luokse, kun mommy pyytää. Mutta ollaanhan me metsästyskoiria...
Kuljettiin märällä nurmella vastakynnetyn pellon laitaa ja hiekkateitä, joille satoi puista keltaisia lehtiä. Ne lehdet rapisee jänskästi tassujen alla. Meggie välillä pyrähteli jonkun maassa pyörivän lehden perään niinkuin se olisi ollut hiiri. Hassu tyttö! Hyppäsipä se minunkin kimppuuni siellä pellon laidalla, houkutteli leikkiin, mutta mommy pysäytti meidän painit alkuunsa, sillä saatiin hihnat solmuun sekunnissa. Mukava kirpakka lenkki.
t. Timmy
Mommy ja daddy lähtivät viikonlopuksi reissuun, häihin saaristoon. Lauantaiaamuna he pakkasivat autoon omat kamansa sekä meidät ja meidän kamat ja veivät meidät Moon ja Jiin iskälle. Moo ja Jiikin olivat siellä, joten jäätiin sinne ihan nätisti. Vähän ajan päästä kaikki muuttui kuitenkin vähän jännäksi, kun lähdettiinkin autoilemaan. Vietiin Moo tallille ja ajettiin sen jälkeen Nuuksioon. Meggie vähän puklaili autossa ja perillä meillä oli kummallakin vähän masu löysällä. Metsässä oli kuitenkin kiva samota!
Jännitys helpotti metsäretken myötä ja nukuttiin ihan hyvin Jiin sängyssä kumpikin. Sunnuntaina haettiin Moo sieltä tallilta (oli ollut kaverilla yötä) ja mentiin synttärijuhliin! Paikka oli ihan vieraita ihmisiä täynnä (osa oli tosin ollut meidän kanssa jo metsässäkin, joten ei ihan pelkästään vieraita), mutta eipä me paljon jänskäilty, vaan nautiskeltiin rapsuista ja muusta huomiosta.
Sieltä mommy ja daddy sitten tulivat meitä hakemaan. Riemu oli ihan rajaton heidän tullessaan! Tultiin kotiin ja torkuttiin koko loppupäivä.
t. Meggie ja Timmy
Uutelassa on tosi kiva koirapuisto. Iso ja mudaton, siellä on nurmikkoa ja agility-esteitä. Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä, ja daddy, mommy, Jii ja Aa ja me lähdettiin ulkoilemaan. Vietettiin aikaa siellä koirapuistossa ennen ja jälkeen pienen kävelyn ja lounaan.
Jii ja Aa innostuivat koirapuiston agility-esteistä niin, että alkoivat houkutella meitä hyppimään niiden yli. Niillä oli herkkuja meille, ja eka me vaan tyylikkäästi kierrettiin esteet. Mutta kun ne itse näytti meille ensin mallia, hogattiin, että sitähän ne meiltä halusivat - yli hyppäämistä! Ja niinhän me sitten hypättiin! Välillä juostiin ja leikittiin kaksistaan ja muidenkin koirien kanssa. Siellä oli tosi paljon muitakin koiria, mm. sellainen hauska pieni russeli-poika, mukava kultainen noutaja ja tanskalaisruotsalainen rottakoira.
Lounaalle mentiin meren rantaan grillikatoksen luo. Meidän ihmiset grillasivat itselleen makkaraa ja me saatiin pari nakkia.
t. Meggie ja Timmy
Tassuni on jo niin kunnossa, että mommy on uskaltanut alkaa ottaa minuakin mukaan noille pitemmille lenkeille. Olen päässyt haistelemaan hajuja, joita viimeksi haistelin joskus vasta tänne tultuani. Minä en muuten juuri liruttele kuin sen yhden ison pissan, mutta tuonne peltojen laidoille on ihan pakko jättää merkkejä! Meggie uskollisesti tekee "team-squirtin" melkein joka kohtaan, muttei ihan aina.
Kotosalla Meggie on kova tyttö painimaan. Meillä on hyvät leikit monta kertaa päivässä. Ja sitten leikin päälle makoillaan sohvalla vieretysten. Elämä omassa kodissa on lokoisaa :)
t. Timmy
Me ollaan Timmyn kanssa ihan parhaat kamut. Nukutaan ja torkutaan välillä ihan läjässä ja välillä vierekkäin kerällä, firefox-moodissa kuten mommy sanoo, tai milloin mitenkin. Välillä me painitaan ja leikitään ja ulkoillaan.
Timmykin on innokas ulkoilija sännätään molemmat eteiseen aina kun arvellaan, että nyt vois päästä ulos! Timmy osaa hienosti istua komennosta odottamaan (no, joskus mommy tarvii vähän auttaa pepusta), ja minullekin mommy sitä opettaa. Ennen en suostunut millään, mutta nyt olen alkanut vähän hogata tätä "istu"-käskyä.
Timmy ei vieläkään saa tehdä pitkiä lenkkejä, joten välillä mommy vie vain minua tuonne pelloille juoksemaan. Kuten tänäkin iltana. Samalla se koittaa opettaa mulle käskyjä kuten "odota" ja "tule". Ja kyllähän minä odotan ja tulen, ainakin jos mommyllä on herkkupala kädessä!
t. Meggie
Mitäs minä nyt olen täällä ollut, ikiomassa kodissani? Reilut kolme viikkoa. Tassun satuttamisesta huolimatta olen vähän kerrassaan oppinut talon tavoille. En ole ihan sinut portaiden kanssa vieläkään (eikä se tassutapaturma tietenkään ole sitä helpottanut), enkä näin mielelläni niitä kulje. Mommy ja daddy joutuvatkin iltaisin aina vähän "tuuppimaan", että vaivaudun sohvalta alas ja portaat ylös makkariin. Päiväsaikaan en sinne ravaile ollenkaan, vaikka Meggie tykkääkin käydä siellä daddyn kanssa välillä päivätorkuilla. Alimpaan kerrokseen en ole montaakaan kertaa mennyt.
Mommy on tämän talon koiranruuanlaittaja. Ei siis ihme kai, että aina kun mommy on poissa, on huoli kova, ja ilo ylimmillään, kun se tulee takaisin. Etenkin, jos poissaolo ajoittuu noin suunnilleen ruoka-aikaan, kuten esimerkiksi näinä mommyn tanssituntipäivinä. Daddy on ruokkinut meidät ehkä pari kertaa, mommyn ollessa poissa liian myöhälle saakka.
Mommy ja daddy koittivat vähän puolivillaisesti opettaa minut nukkumaan pedillä lattialla sängyn sijaan. Mutta kun Meggiekin kerran saa kyhnyttää yöllä mommyn kyljessä, tahdon minäkin. Ja mommy on tasapuolinen. Niinpä minäkin saan nukkua sängyn lämmössä, turvallisesti ja mukavasti mommyn jaloissa. Ja päiväsaikaan torkun mieluiten sohvalla. Monesti siinä ollaan minä ja Meggie molemmat, ja mommy meidän välissä tai daddy hassusti sohvan reunalla istuen.
Tassuni voi koko ajan paremmin. Nyt jo ravaan enimmäkseen kaikilla neljällä tassulla ja daddyn harmiksi kokeilin vähän hihnassa vetämistäkin. Sain aika ankaran "ei saa vetää" -kiellon. Muutaman kerran kokeilin vielä uudestaan, mutta aina sama kielto. Minkäs minä, kun olisin halunnut mennä kovempaa kuin mitä daddy käveli! Olisin halunnut ehtiä Meggien viereen haistelemaan kaikkia niitä ihmeellisiä hajuja! Mutta kuulemma autotien vieressä jalkakäytävällä pitää kulkea nätisti vierellä, ja vielä puskan puolella. Kulman takana daddy löysäsi flexin.
t. Timmy
Tassuni ei ole enää ollenkaan niin kipeä. Varaan sille jo aika paljonkin. Silti, kun haluan juosta lujempaa, loikin eteenpäin kuin kenguru, sanoi daddy. Kotosalla olen välillä vähän leikkinyt Meggien kanssa, välillä vähän pehmoilla, mutta otinpa minä tänään pupupehmon leikin sijaan tyynykseni. Mommyn mielestä se oli supersööttiä.
Minusta on tulossa ihan mommyn poika, tykkään hakeutua sohvalle mommyn kainaloon makoilemaan ja rapsuja pyytelemään. Kyllä minä siis rakastan ihan koko perhettäni - on niin suloista, kun Meggiekin ekaksi aamulla antaa pusuja. Rapsuja minä kaipaan paljon! Niin paljon, että välillä menen vaikka Meggien päälle, jos uskon, että sillä saan huomiota. Mommy ja daddy eivät oikein siitä tykkää ja työntävät minut pois Meggien päältä. Megs ei tunnu olevan moksiskaan.
Minä olen myös alkanut oppia, että täällä talossa pääsee ulos, kun näyttää istuessaan tassua. Silleen Meggie näyttää tarpeensa päästä ulos, olen se siltä oppinut. Aikaisemmin minä vain kurnin, kun halusin tarpeilleni. Sekin näytti toimivan kyllä, mutta ehkä tuo tassun antaminen on kivempi tapa?
t. Timmy
Taas ukkostaa. Rytisee ja paukkuu. Minä tiesin sen jo ennen kuin mommy ja daddy kuulivat ensimmäistäkään jyrähdystä ja aloin täristä. Sisäinen barometrini tiesi kertoa ukkosen lähestyvän. Mommy on jo oppinut laittamaan ThunderShirtin minulle heti kun huomaa minun alkavan vapista, se helpottaa oloani hieman, joskaan ei vie kaikkea pelkoani pois.
Timmyn jalka sen sijaan voi päivä päivältä paremmin. Tänään se on jo vähän yrittänyt leikkiä kanssani ja noilla meidän leluillakin, ajan käytyä täällä sisällä pitkäksi. Nimittäin vaikka Timmy kulkee ulkonakin jo aika rivakasti - joskin tassu ylhäällä (kaikkia neljää se käyttää vain kulkiessaan hitaasti), Timmy on kuitenkin määrätty lepäilemään mahdollisimman paljon.
Niinpä tänäänkin daddy lähti vain minun kanssani pitemmälle ulkoilulenkille, Timmyn jäädessä pitämään seuraa etätyöskennelleelle mommylle ja jyystämään puruluutaan. Sitten kun kotiin tultiin, ensimmäinen, jota menin tervehtimään oli Timmy. Monta suukkoa Timmylle, ja vasta sitten menin moikkaamaan mommyä ja Jiitä, joka hengaili siinä sohvalla myös. Timmystä on jo tullut minulle ihan tärkeä
t. Meggie
Pehmonallet on sitten kivoja. Tänäkin aamuna taas, daddyn kainalossa köllöttelyn (ei, daddy ei kuristanut minua, vaan mommy onnistui saamaan kuvaan haukotukseni rippeet), aamukävelyn ja aamupalan jälkeen me molemmat Timmyn kanssa otettiin pehmot ja alettiin nakertaa. Mommy tuli siihen taas heilumaan sen kameransa kanssa, pakkohan sille oli poseerata ;) Sitä paitsi, noi pehmot ei enää karkaa mihinkään, me on jo tapettu ne!
t. Meggie
Eilen taas mentiin, Jii, Aa, daddy, mommy, Timmy ja minä. Ajettiin autolla pitkä matka Porkkalaan. Timmy se saa matkustaa siellä takapenkillä, kun minä joudun kärvistelemään häkissäni! Paluumatkalla tytöt armahtivat minua ja ottivat kanssaan takapenkille myös. En kuulemma osaa olla aloillani, joten minun on parempi häkissä. Pah sanon minä!
Perillä Porkkalassa meidän piti saada olla vapaana, mommy lupasi, mutta kuinkas sitten kävikään? Taas oli minun syytäni kaikki, mukamas. En kuulemma kuunnellut enkä totellut, kun juoksentelin sinne tänne tutkimassa paikkoja. Minähän vain tutustuin ympäristöön! Minä en sentään istuskellut vieraiden ihmisten pyyhkeille ja syliin niinkuin Timmy! Se koira ei ymmärrä yhtään olla varuillaan, vaan tunkee kaikkien ihmisten seuraan. Naisten etenkin. Varsinainen naistenmies ;)
Me sitten siinä loikoiltiin kalliolla hihnoissamme, ei siinä sitten mitään. Jii ja mommy sentään ottivat minut mukaan pienelle retkelle kallioita pitkin maisemia katselemaan. Onpahan jyrkät kalliot siellä!
Kiva päivä oli, eikä meitä edes pakotettu uimaan.
Ja Timmy on kyllä oikeesti kiva kaveri :) Me välillä tapellaan, silleen leikkitapellaan, sitten käydään yhdessä juomassa vettä ja syömässä vähän raksuja, sitten ravataan yhdessä taas, kunnes väsyneinä käydään vieretysten torkuille. Välillä olen aika mustasukkainen, mutta niin on Timmykin. Kai se kuuluu asiaan, ainakin niin mommy sanoo, vaikka toruukin meitä kumpaistakin siitä!
t. Meggie
Timmy on vähitellen alkanut vähän relata täällä. Se on ryhtynyt välillä ihan leikkisäksi ja kaikkea. Noita minun lelujani lojuu siellä ja täällä - minähän en kamalasti leluista välitä, paitsi pehmonalleja tapan mielelläni - ja Timmy on löytänyt palloni ja pehmoni ja aina välillä leikkinyt niillä. Minä ihan mieluusti jaan leluni Timmyn kanssa! Ja sitten me välillä leikitään ja painitaan yhdessäkin. Eilenkin painittiin ja ravattiin ympäri taloa ja käytiin välillä syömässä raksuja ja leikittiin vähän lisää pitkän aikaa. Eilen illalla jaksettiinkin leikkiä, kun ilta oli vähän viileämpi kuin pitkään aikaan.
Viileän illan ansiosta tuo luonto tuolla ulkona oli täynnä hajuja! Taisi kaikki seudun pienet eläimet olla liikkeellä. Me mentiin Timmyn kanssa ihan pöhköiksi niiden hajujen kanssa, koitettiin päästä pusikoihin ja metsästää niitä kaikkia eläimiä. Eihän meitä vapaiksi päästetty, mutta mommy ja daddy antoi meidän vähän tutkia. Yksi siili löytyi yhdestä pöheiköstä, ja rusakko loikki niityllä. Vähänkö yritettiin perään!
t. Meggie
Täällä omassa kodissa on päivä päivältä mukavampaa ja vähän kerrassaan rentoudun. Olen ominut sohvan, mistä Meggie ei kyllä tykkää yhtään. Kyllä me molemmat siihen mahdutaan ihan hyvin, mutta Meggie haluaisi koko sohvan vain itselleen. Meggie käy välillä vähän agressiiviseksi. Minä en ole moksiskaan, mutta mommy ja daddy eivät tykkää siitä. Eivätkä siitä, kun kilpaillaan huomiosta. Saan monesti kuulla, etten saisi puskea väliin, kun Meggie saa rapsuja, mutta kun minä tahdon!
Eiliseen iltaan asti täällä on ollut kotoisan lämmin. Mommy keksi tehdä meille pakastettuja herkkupaloja - kreikkalaista jugurttia, patéta ja nameja jääpalakuutioissa pakastettuna - ja niitä ollaan saatu nyt pari kertaa. Viilentää mukavasti kuumalla. Niin, ja minulla on puruluu, jota tosin saan pureskella vain kun Meggie ei ole lähistöllä, ja sitten daddy osti meille naudan rustoluita toissapäivänä. Minä katselin niitä vähän varauksellisesti, mutta vähän aikaa maisteltuani sain jutun jujusta kiinni minäkin! Meggie on niiden kanssa vanha tekijä ja kävi luun kimppuun antaumuksella.
Minä tykkään loikoilla ja lekotella milloin missäkin. Eilen Moo oli jättänyt huoneensa oven auki, joten minäpä hyppäsin petiin, laitoin pääni tyynyyn ja kävin nokosille. Tyynyt on kiva juttu. Eräänä päivänä käytiin Meggien kanssa kimppanokosille lattialle filttien päälle. Minä kävin hakemassa tyynyn itselleni, jotta on mukavampi torkkua.
t. Timmy