Mama on siirtynyt ihan vallan Facebookin ja Instan käyttöön meidän kuvien ja muun postailussa, joten onpahan tullut pitkä tauko näihin minun kirjoituksiini. Eipä sillä, elämä omassa kodissa ja omassa laumassa on aika lailla samaa joka päivä - käydään vähän ulkoilemassa, torkutaan, kun ihmiset tekee töitä, pyydetään ja saadaan snäkkejä, lojutaan sohvalla maman lukiessa (tai no, tuo Ace kyllä haluaa aina vaan leikkiä vetämis- ja heittoleikkejään, ei siltä hetken rauhaa saa), käperrytään lämpöiseen sänkyyn nukkumaan ihmisten kanssa.
Ollaan me tehty välillä lomareissuja tässä vuosien varrella, autoilu on yhä välillä kovin pelottavaa, välillä ihan okei. Vieraissa paikoissa on vähän arveluttavaa olla, kun ei koskaan voi tietää, pääseekö sieltä vielä takaisin omaan kotiin vai ei, vaikka ollaan sentään maman ja daddyn kanssa. Nuoret on kaikki muuttaneet omiin koteihinsa jo kauan sitten ja käyvät meitä moikkaamassa vain silloin tällöin. Joskus joku heistä tulee meidän seuraksi, kun mama ja daddy haluavat mennä jonnekin kaksistaan.
Timmyn kanssa käytiin tuossa eläinlääkärissä, kun kummallakin kuuluu sydämessä ylimääräinen ääni. Timmyn sydän onkin laajentunut ja se sai siihen lääkkeet, mutta minulta löytyikin sieltä reikä! Olen ihan tietätämättäni - ja ihmisteni tietämättä - elänyt koko elämäni pienen sydänvian kanssa, mutta eipä se ole mitään haitannut, eikä sydänspesialistin mukaan haittaa edelleenkään. Siellä se on, mutta minä elelen ja voin hyvin siitä huolimatta!
Timmy on asustellut nyt jo pari vuotta Jiin kanssa, sillä Ace ja Timmy alkoivat tapella Acen tultua noin vuoden vanhaksi. Jiillä on poikaystävä ja nyt ne asuu yhdessä kaikki kolme: Timmy, Jii ja Jiin kumppani. Timmy on siellä kaiken huomion keskipisteenä ja taitaa tykätä olla ainoa koira! Kyllä se aina ilahtuu, kun tavataan, tai kun mama tai daddy menee käymään, mutta sitten se menee taas omaan petiinsä makoilemaan. Timmy ei oikein ole laumaeläin niinkuin me Acen kanssa.
Minä ja Ace viihdytään hyvin yhdessä, joskus vähän koitetaan leikkiäkin, mutta Ace on niin iso ja raisu, että vaikka välillä yritän alkaa leikkiä, aika usein on pakko lopettaa lyhyeen, kun Ace riehaantuu ihan liikaa. Se myös tykkää nuuhkia peräpäätäni vähän enemmän kuin on mukavaa, etenkin kun tullaan ulkoa sisälle.
Pari päivää sitten, 30.11. tuli täyteen 10 vuotta tässä omassa laumassani. Koti on vaihtunut pari kertaa tänä aikana, ja nuoret on kadonneet kodista yksi kerrallaan, mutta laumasta ja sydämestä he eivät katoa koskaan! On aina yhtä riemastuttavaa, kun he saapuvat, ja surullista kun taas lähtevät. Mama ja daddy sentään pysyvät, lukuun ottamatta joitain lyhyitä poissaoloja yhdessä tai erikseen - vaikka aina ollaan Acen kanssa ihan varmoja, että ikinä he eivät takaisin tule! Aina ne on silti tulleet, lopulta.
Mama teki 10-vuotisjuhlani kunniaksi muutaman kuvakoosteen. Kaikki kollaasien kuvat ovat tästä marras-joulukuun taitteesta, eri vuosilta.
Ikää minulla on nyt 11,5 vuotta, mutta mama sanoo, että olen ikäisekseni erinomaisessa kunnossa - mutta sitten se kuitenkin työntää kurkkuuni pillerin joka aamu ja ilta, sillä pari vuotta sitten trakeakollapsini alkoi vaivata muulloinkin kuin jos vedän hihnassa. Vielä minussa on virtaa, ehken enää ole ihan nuori koira, mutta jaksan juosta ja metsästää ja muutenkin elää ihan normaalia iloista russelin elämää Acen, maman ja daddyn kanssa, toivottavasti vielä monta vuotta!
t. Meggie
