Meillä oli upea lämmin äitienpäiväviikonloppu, joka vietettiin mommyn ja Jiin kanssa ihan pihalla auringossa. daddyn tehdessä remppaa apulaisen kanssa sisällä. Kuulemma pitää tehdä kaikkea remppaa, että se pieni Ace-pallero voi tulla kotiin. Me makoiltiin välillä terassilla, välillä syötiin ruohoa nurmikon puolella, välillä saatiin jätskiäkin välkkäpalaksi.
t. Meggie ja Timmy
Sunday, May 10, 2020
Monday, April 27, 2020
Perheenlisäystä
Ehei, eihän me mitään pentuja voida saada, kummaltakin poistettu sellaisen mahdollistavat elementit, mutta mommy, daddy ja Jii kävi eilen katsomassa jotain ihmeen palleroa, jolle niiden vaatteet haisi koko loppupäivän (minä menin ihan sekasin siitä hajusta niissä ja murjotin pitkään niille), josta kuulemma tulee meidän uusi veli. Se on vielä niin pieni (viisi viikkoa), että me ei vielä sitä edes saatu nähdä, mutta kolmen ja puolen viikon päästä se olisi tulossa tänne. Meille. Meidän laumaan. Mokoma tulokas!
Mommy sanoo, että me saadaan opettaa se talon tavoille, että mä saan siitä leikkikaverin (kun Timmy ei enää minun kanssani viitsi leikkiä), mutta minä en ole ihan varma tuollaisista pentujutuista. Se on kuulemma sitä paitsi oikein rotukoira, kääpiöbullterrieri. Mommy ja daddy nimesivät sen Aceksi. Virallisen nimensä se saa virallisesti huomenna. Sen vanhemmat ovat näyttelyvaliot Unfailling Le Petit Prince ja Rottwood Applause Eos Tanagros). Toivottavasti se tajuaa paikkansa sakissa; minä olen tämän kodin kuningatar!
t. Meggie
P.S. Laitetaan tähän vähän tuoreita kuvia meistäkin kuitenkin. Meidän ihmiset on olleet kotona jo melkein kaksi kuukautta "koronakaranteenissa", ne sanoo, ja sehän on aivan ihanaa! Viikko sitten käytiin ulkoilemassa Linlon saarella.
![]() |
| Kuva: Ida Forssell |

Monday, July 22, 2019
Tunnelinkaivuuhommia
Kesän parhaita juttuja on ulkoilu ilman takkeja. Voisi ajatella, että nauttisimme erityisesti landeiluista ja sen sellaisista, kun pääsemme välillä kirmailemaan vapaina, ja onhan sekin tosi kivaa, mutta parasta on silti olla kotona, missä rutiinit ovat selkeät ja kaikki on tuttua. Olemme aika city-koiria, viihdymme kotona loikoilemassa ja normirutiinit kävelylenkkeineen tuntuvat turvallisilta.
Viime viikolla olimme pari päivää landella Jiin ja mommyn kanssa ja toki oli ihanaa saada kaivaa oikein sydämen kyllyydestä ja tutkia paikkoja ilman hihnoja. Yhden yön jälkeen kuitenkin jo kaipasimme enemmän kotiin kuin vapautta; torkuimme mieluummin Jiin kanssa sisällä kuin kirmailimme ulkona, missä mommy touhuili. Ihan kivaa se oli aikansa, mutta olimme iloisia, kun pääsimme takaisin kotiin.
t. Meggie & Timmy
P.S. Tuolla alimmaisena on meidän kaivuuvideo
P.S. Tuolla alimmaisena on meidän kaivuuvideo
Sunday, June 2, 2019
Uudet donitsipedit
Mommy tuumasi tuossa pari viikkoa sitten, että meidän vanhat donitsipedit alkaa olla jo poisheittokunnossa. Tai ainakaan ne ei vastaa mommyn standardeja. Etenkään, kun se oli nähnyt paljon paremmat ja floofymmat netissä. Niin se tilasi meille uudet ihanan pehmoiset pedit, joihin me heti ihastuttiin! Tässä minä poseeraan uusilla pedeillä:
Kyllä meidän nyt kelpaa! Yöllä on silti kyllä kivampi käpertyä ihmisten viereen; minä pidän erityisesti mommyn hurjan paksusta ja pehmoisesta untuvapeitosta. Timmy nukkuu useimmiten omalla tyynyllään Jiin vieressä.

Friday, April 19, 2019
Kaivuu-urakka rantakaislikossa
Nyt on ihana lämmin kevät tullut Helsinkiin ja ollaan käyty mommyn kanssa useana päivänä nuuhkimassa kevätilmaa ja aurinkoa. Yhtenä päivänä käveltiin aina Tarvoon saakka - ne sillat muuten on ihan hitsin pelottavia! - mutta muutoin ihan tässä kotiympyröissä. Mommy rakastaa merta, joten yleensä kuljetaan tuonne rantaan, vaikka se onkin kaislikkoinen ja vähän haisevakin, eikä sellainen kivikkoinen ja kalloinen kuten Tarvossa/Munkkiniemessä, missä äidyttiin galtseilla hippasille. Toisaalta kaislikossa asuu kaikenlaista pikkuväkeä, jota on ihan hirveän ihana yrittää metsästää! Niiden kaivuuhommeleiden jälkeen oltiin kyllä ihan kuraisia, ja mommy uhkasi suihkulla.
t. Meggie & Timmy
t. Meggie & Timmy
![]() |
| Gallen-Kallelan museolla |
![]() |
| Kuranaama |
![]() |
| Kurainen yltä ja päältä |
Subscribe to:
Posts (Atom)