Wednesday, December 11, 2013

Jännittävä päivä

Tänään olikin aika jännä päivä, kun tehtiin ja tapahtui vaikka sun mitä! Aamu alkoi kävelyllä mommyn kanssa. Mentiin siihen samaan puistikkoon, missä eilen olin vainunnut sen jäniksen. Tänä aamuna siellä oli puoli tusinaa mustaa lintua! Olin mennä aivan sekaisin, kun haistelin ja pyrähtelin ja anelin jälleen metsästyslupaa, jota ei herunut. Hihnan päässä palasin (ihan nätisti) kotiin, tyhjin tassuin.

Daddyn sylissä nukuttujen aamutorkkujen jälkeen aloin vähän kyllästyä loikoiluun ja oman puruluuni metsästykseen, joten daddy haki pitkän köyden, jota jahtasin aivan into piukeena! Jahtasin, nappasin kiinni, kiskoin ja ravistelin. Mutta köysi se vaan ei kuollut, joten lopulta kyllästyin siihenkin ja palasin luuni ääreen.

Mommyn lopetettua työnsä, me lähdettiin kaikki kolme autolla liikkeelle. Se autopuuha on minusta aika jännää, vähän pelottavaakin. Toisaalta on hauska katsella ikkunasta ohi vilistäviä maisemia, toisaalta ei voi oikein koskaan tietää, minne se autoajelu päättyy. Minulla ei ole kovinkaan paljon kokemuksia siitä, ja useimmiten se on tarkoittanut jotain muutosta elämääni.

Tällä kertaa se kuitenkin tarkoitti vain sitä, että mentiin kyläilemään mommyn isoäidin luo. Ihan vaan vähäksi aikaa, ja sitten palattiin kotiin. Siellä isoäidillä oli paljon jänniä hajuja, ja minulle herkullinen joululahja, jonka sain avata jo saman tien! Mutta isoäiti. En ollut ihan varma kuinka suhtautua, joten olin vähän peloissani. Turhaan, kuulemma, mutta varuiksi silti istuin daddyn sylissä, kun vaan voin.

Kotona mommy ja daddy saivat päähänsä mennä suihkuun ja ottaa minut mukaan! En oikein pidä suihkusta, joten vähän varuillani katselin ensin touhua nurkassa, sitten saunan lauteella. Daddy houkutteli minut lauteelta alas, ja varovaisesti kosketin saippuakuplaa, joka puhkesi kynteni alla. Palasin lauteille, mutta daddy otti minut syliinsä ja vei vähäksi aikaa suihkuun. Vähän aikaa nuoleskelin vesitippoja nenältäni, kunnes kyllästyin ja viipotin takaisin saunaan, ravistelemaan itseni.

Mommy ja daddy käärivät minut pehmoiseen pyyhkeeseen ja kuivailivat hellästi. Olin ihan kirjaimellisesti uitettu koira. Ja kun olin mielestäni tarpeeksi viettänyt aikaa pyyhkeen sisällä, pyrähdin ravistelemaan itseni jälleen, ja ravasin ympäri olohuonetta, kunnes tunsin riehuneeni tarpeeksi.

Nyt on taas ilta, ja köllitään sängyssä. Minä tykkään iltaisin ja aamuisin vähän peuhata, pyöriä ja hyöriä sängyllä, ja nautiskella ihanasta belly-rubista!

 

No comments:

Post a Comment