Susien sukua, laumaeläin jo syntyään. Minkäs minä vaistoilleni mahdan. Eilen ulkona daddyn kanssa me bongattiin pitkästä aikaa pupu. Se oli ihan siinä lähellä ja vain tuijotti meitä. Yritin vinkua ja pyytää daddyä päästämään minut hihnasta, jotta olisin voinut saalistaa meille pupun päivälliseksi, mutta ei minua taaskaan päästetty. En ymmärrä näitä ihmisiäni.
Ja kuitenkin, he ovat laumani johtajia. Kotona sitten minua odotti mommyn laittama tonnikalaillallinen (miten surkeaa, kun saatavilla olisi ollut pupukin!), jonka sitten kyllä ihan kiltisti söin. Heti kun mommy ja daddykin olivat saaneet illalliset eteensä. Siis ruoka odotti minua ruokapaikallani, mutta minä odotin että mommy ja daddy alkavat ensin syödä. Ihan niinkuin melkein aina teen. Paitsi sitten jos ne eivät kerta kaikkiansa aio syödä, menen minä syömään kuitenkin. Lopulta.
Tänään sain kaupasta tuliaisiksi kunnon herkun! Daddy oli ostanut oikein herkullisia lihaisia naudan luita minulle ja sain yhden niistä heti kun mommy ja daddy tulivat kotiin. Tuo luu toi esiin kaikki vaistoni. Kävin kimpaleen kimppuun ensin kuin minkä tahansa tavallisen makupalan kimppuun, mutta lopulta söin sitä kuin susi, seisten takajalat harallaan, ettei kukaan vaan pääse tönimään minua lihan ääreltä.
Kun luu oli kuta kuinkin kaluttu, yritin mennä laumani viereen makoilemaan luu suussani, mutta mokomat ihmiseni eivät antaneet ottaa luuta sänkyyn. Lopulta luovutin ja otin nokoset mommyn ja daddyn välissä ilman luutani. Kunnes Moo tuli piipahtamaan ja heräsin siihen.
Tämä koiran elämä on kyllä välillä niin hämmentävää. En saa ottaa luutani sänkyyn, tytöt tulevat ja sitten ne taas menevät, enkä saa luutani edes haudattua mihinkään! Yritin kaivaa sohvaan kuopan, mutta mommy kielsi. Niinpä jolkotin luun kanssa takaisin makuuhuoneeseen, ja taas luuni viskattiin sängystä lattialle. Vahdin aikani luuta siitä sängyltä käsin, sitten siirryin lattialle itsekin. Lopulta sammuin siihen luuni viereen.
No comments:
Post a Comment