Monday, July 28, 2014

Saaressa

Vietettiin mommyn ja daddyn kanssa viikonloppu saaressa. Ihan ensin oli pitkä ajomatka. Alan olla jo vähän tottuneempi autoilija viimeinkin; kun vauhtiin päästään, otan helposti jopa nokoset häkissäni ja alan uikuttaa vasta kun vauhti hidastuu. Jopa minä ymmärrän, ettei sieltä kovassa vauhdissa mihinkään pääse vaikka kuinka panikoisi! Pysähdyttiin Tammisaaressa käymään kaupassa ja mommy haki meille kaikille jäätelöt rannan kioskilta. Minäkin sain ihan omaan kippoon vähän vaniljajätskiä :)

Matkustin loppumatkan mommyn sylissä, kun oli lauttaa ja muuta pysähdystä. Mommyn sylissä on hyvä olla vaikka auto olisi paikallaankin.

Viimeinen pätkä mentiin moottoriveneellä. Minulla on ihan oma pelastusliivi! Olin alkuun vähän ihmeissäni moisesta liivistä ja moisesta veneestä, mutta lopulta nautiskelin tuulesta naamallani. Oli kuuma päivä ja tuuli vilvoitti kummasti!

Perillä meitä odotti isäntäväen mäyräkoiravanhus Åke. Se ei jaksanut minusta paljon piitata. Tervehti, ja antoi minun touhottaa. Myöhemmin lauantaina sain loppupäiväksi touhotuskaveriksi Jackien, mustan russeli-sekoitus-pojan. Jackien kanssa oli ihan huippua telmiä ja juoksennella ympäriinsä! Harmi vaan, ettei se tullut sitten enää sunnuntaina käymään. Nautin silti itseksenikin vapaudestani. Melkein koko viikonloppu ilman mitään hihnoja ja valjaita ja muita!

Lauantaina kävin välillä hätyyttelemässä joutsenia, mutta ne vaan sähisivät minulle ja mommy ja daddy käskivät antaa niiden olla. Illemmalla metsästin yhden päästäisen. Se oli niin pieni etten oikein tiennyt, miten sen parhaiten saa hengiltä, joten viskelin sitä ilmaan vaan hampaillani, kunnes se kuoli. Uimassakin kävin pari kertaa; en oma-aloitteisesti tosin, mutten minä sitä uimista pelkääkään.

 

No comments:

Post a Comment