Tehtiin mommyn kanssa taas tänään pitkä lenkki tuolta peltojen ja metsien halki. Matkalla tuli vastaan koira toisensa jälkeen, mutta ketään niistä en saanut tervehtiä. Mommy olisi antanut kyllä, osaan olla toisten koirien kanssa todella nätisti, ja mommy tietää miten mielelläni moikkailen muita. Niiden muiden ei annettu tervehtiä vastaantulijoita, ketä varmaan mistäkin syystä.
Siinä vaiheessa kun noin kymmenes koira vain kävelytettiin ohi, aloin hermostua ja ärsyyntyä. Viuhdoin ja revin hihnaani yrittäen päästä sinne suuntaan, missä se viimeisin ohitettu koirapari oli, ja sitten singahdin siihen suuntaan, mistä oli yksi chihu-pari tulossa. Mommy nappasi remmin tiukalle, mutta silti onnistuin vipeltämään suoraan mommyn jalkoihin. Silloin mommy pysähtyi kokonaan ja komensi minut aloilleni ja rauhoittumaan.
Koko pitkän lenkin aikana pääsin moikkaamaan vain kolmea muuta koiraa. Koitin leikkiä niiden kanssa, mutta ne olivat kaikki jo vähän vanhempia, eivätkä ollenkaan innostuneet samalla tavalla kuin minä, "nuoruuden innolla," sanoo mommy. Minun oli siis tyytyminen vain jälkien nuuskimiseen ja olemattomien jahtaamiseen. Sen minkä hihnan perässä pääsin.
Yhden oravan näin kyllä, korkealla puussa. Inhoan sitä, miten ne pakenevat sinne puuhun! Tekisi mieli koittaa kiivetä perässä, mutta en taitaisi päästä alkua pitemmälle. Vähän pitää kuitenkin aina vartioida puuta, josko se vaikka tipahtaisi sieltä alas, suoraan suuhuni, esimerkiksi!
No comments:
Post a Comment