Tuesday, December 17, 2013

Mommyn kanssa

Mommy istui tänään kotitoimistossa Lync-palaverissa, kun daddy ja Jii lähtivät kauppaan, jättäen minut kaksin mommyn kanssa toimistolle. Hyppäsin mommyn syliin ja nukahdin päivätorkuille, mommyn silitellessä turkkiani. Palaverin jälkeen mommy pohti, miten minut kieputtaisi ja mihin minut laittaisi, että voi jatkaa töitä.

Juuri silloin tulivat Aa ja Moo kotiin, ja menin alakertaan heidän kanssaan leikkimään.

Myöhemmin iltapäivällä tytöt ryhtyivät siivoushommiin ja mommy lähti kanssani ulos. Käveltiin sellaiselle pitkälle hiekkatielle, jolla viimeksi mommy lähti kanssani juoksemaan ja juoksi kunnes ei enää jaksanut. Tällä kertaa mommy ei ollenkaan näyttänyt juoksevaiselta, joten katsoin häneen kysyvästi, otin pari laukka-askelta malliksi ja katsoin uudelleen pää kallellaan.

Mommya alkoi naurattaa, ja vaikkei hän ollenkaan ollut ajatellut juosta tällä kertaa, lähti hän kuitenkin ravaamaan. Ja juoksi niin kovaa kuin pystyi kunnes ei jaksanut enää - mikä ei ollut kamalan paljon. Mommy on niin rapakunnossa tai jotain. Mutta juostiin vähän, ja sen jälkeen taas käveltiin normaalitahtia, kotia kohti.

Minun kotia <3

 

No comments:

Post a Comment