Kotihoitopaikassani, ennen tänne tuloani, saunoin välillä lasten kanssa. Suihkusta en pitänyt sielläkään. Mutta täällä, jostain syystä, saunakin pelottaa, ja suihku se vasta kamala onkin!
Eilen mommy ja daddy lämmittivät saunan ensimmäistä kertaa sitten tähän kotiin tultuani. Eivät hekään, vaikka saunasta pitävät, ole mitään himosaunojia. Käyvät saunassa toisinaan, mutteivät edes viikottain normaalistikaan. Eivätkä viihdy siellä kovin pitkään. Pari löyly, maksimissaan.
Eilen, siis, lämmittivät saunan. Ja ottivat minut mukaan saunaan/suihkuhuoneeseen. Pääsen kulkemaan niiden väliä saunan oven alta, sillä saan ruumiini aivan litteäksi ja pääsen läpi vaikka mistä koloista! Käväisin pari kertaa saunassa, ylälauteellakin, mutten viihtynyt siinä pitkään, vaan loikin alas sinne missä ei ollut niin kuuma.
Sauna ei yksistään ehkä olisi ollut niin kamala, mutta nuo mommy ja daddy sanoivat myös, että minä tarvitsin suihkunkin. Onhan tuolla ulkona kuraista, ja tassuni pitää aina kuivata ukoilun jälkeen, ja silti jää vähän rapaa turkkiin, mutta en minä nyt olisi oikeasti kaivannut suihkua ollenkaan!
Mommy otti minut syliinsä ja vei vesisuihkun alle. En minä tärissyt enkä vapissutkaan, enkä edes rimpuillut, en vaikka daddy levitti minuun shampoota ja sitten sitä huuhdeltiin pois. Mutta kun mommy viimein laski minut takaisin lattialle, peräännyin nurkkaan ja seisoin siellä pelko silmissäni.
Sitten minut käärittiin taas siihen isoon harmaaseen pyyhkeeseen, ja mommy kuivaili minua, kunnes halusin pois ja ravistelemaan itseni. Ravistelinkin, monta kertaa, nenästä hännänpäähän saakka. Pyöritin päätäni ja selkääni matossa ja yritin kuivata itseäni lisää. Hyörin selälläni matolla kunnes tunsin itseni tarpeeksi kuivaksi, ja sitten vain ravasin ympäri villisti. Ja tein yhdet hermostuspisutkin lattialle.
En todellakaan tykkää olla märkä, ja suihku todellakin on minusta kammottava! Mutta niin nuo ihmiseni puhuvat, että minunkin pitää aina välillä suihkussa käydä. En tiedä totunko siihen ikinä... Vaikka turkkini kieltämättä on nyt hieno ja silkkinen ja hohtava!
Naptime with daddy |
No comments:
Post a Comment